torstai 25. syyskuuta 2014

Sotungin urheilupuistoon tekonurmi ja kuplahalli



Sotungin lukion jalkapalloilijoiden ja kaiken muunkin liikunnan olosuhteet paranevat huomattavasti vuonna 2015. Vantaan kaupunki on alustavasti päättänyt rakentaa lukion viereiselle hiekkakentälle tekonurmikentän, jonka päälle tulee talveksi kuplahalli. Kooltaan siitä tulee samaa luokkaa kuin Tikkurilan urheilupuiston vastaavasta, jossa jalkapalloilijamme harjoittelevat vielä tulevan talven. Huippuolosuhteiden saaminen aivan lukiomme viereen säästää urheilijoiltamme energiaa, jonka voi käyttää varsinaiseen harjoitteluun matkustamisen sijaan.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Valmentajaprofiili: Xavier Gurri López (Xavi)



Viisi tiukkaa kysymystä Sotungin espanjalaiselle huippuvalmentaja Xaville:

Tämän hetken valmennustehtävät?
Ammattivalmentajana kahdessa junioriseurassa (TiPS, PPS) useille ikäluokille, Sotungin lukion jalkapallovalmentaja.

Valmennus- ja pelaajaura Espanjassa?
Pelaajana korkeimmillaan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Gironassa kuusi vuotta. Valmentajana Uefa Pro -valmentajakoulutus (Euroopan korkein taso), Espanyolin U14-U18 joukkueiden valmentajana seitsemän vuotta, A-junioreiden Espanjan liigassa Cornellan ja Gramenetin valmentaja, valmentanut mm. Christian Telloa (Barcelona, Porto), Jordi Amatia (Swansea) ja useita muita huippupelaajia.

Tulevaisuuden tavoitteet?
Nauttia jalkapallon opettamisesta, toimia ammattivalmentajana niin korkealla tasolla kuin mahdollista, auttaa suomalaisia valmentajia uusilla ideoilla.

Tärkeintä lukioaikana Sotungin pelaajille?
Oppia valitsemaan oikeat vaihtoehdot kentällä nopeasti, pitää haluta kamppailla ja voittaa, asenne täytyy olla kunnossa kaikkialla!

Parasta Sotungissa?
Olosuhteet ovat Espanjaan verrattuna loistavat. Ilmapiiri aamuharjoituksissa ja lukiossa on todella ystävällinen. 




sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Urheilijaprofiili: Nina Lindholm



Viisi tiukkaa kysymystä tuoreelle beach flagin euroopanmestarille:

Tämän hetken urheilukuulumiset?
Tulin juuri Italiasta lippupallon ja beach flagin (lippupallon rantaversio) EM-kisoista. Lippupallossa tuli sija 13 ja beach flagissa kultaa. Vuosi on ollut menestyksekäs, sillä keväällä voitimme lippupallon ja nyt syksyllä amerikkalaisen jalkapallon SM-kultaa.

Urheilu-uran paras hetki ja suurin vastoinkäyminen?
Amerikkalaisen jalkapallon suomenmestaruus, sillä se oli todella kovan kamppailun takana. Muutamia loukkaantumisia on ollut, mutta ei onneksi mitään todella vakavaa.

Tulevaisuuden tavoitteet?
Lähitavoite on päästä amerikkalaisen jalkapallon maajoukueeseen pelaamaan Suomi-Ruotsi maaotteluun. Pidemmällä tähtäimellä päästä opiskelemaan ja pelaamaa yliopistoon Yhdysvaltoihin.

Sinulle tärkeintä lukioaikana?
Pystyä yhdistämään opiskelu ja urheilu järkevästi.

Parasta Sotungissa?
Kaikki kaverit ja mukavat opettajat!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Urheilijaprofiili: Nicola Fall



Viisi tiukkaa kysymystä golfin reikäpelin alle 16-vuotiaiden suomenmestarille:

Tämän hetken golfkuulumiset?
Viikonloppuna on edessä Finish Junior Tourin finaalikisat. Sitten on mahdollisesti vielä yksi kutsukisa Espanjassa, jonka jälkeen jatkuu harjoittelu kotimaassa ja ulkomaanleireillä. 

Urheilu-uran paras hetki ja suurin vastoinkäyminen?
Voittaminen on aina hauskaa ja erityisesti matka voittoon: kisan aikainen jännitys, taistelu ja sitten voitto! Viime kaudella nilkkavaivat haittasivat ikävästi harjoittelua, mutta ovat nyt kunnossa.

Tulevaisuuden tavoitteet?
Golfissa ehdottomasti ammattilaisuus. Opiskelu Yhdysvalloissa ja alana urheilupsykologia kiinnostaa myös.

Sinulle tärkeintä lukioaikana?
Pystyä yhdistämään opiskelu, harjoittelu ja muu elämä mielekkäästi.

Parasta Sotungissa?
Ystävät ja hyvä ilmapiiri.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Valmentajaprofiili: Jani Salo



Viisi tiukkaa kysymystä uudelle koripallovalmentajallemme Jani Salolle:

Tämän hetken valmennustehtävät?
Hnmky:n A- ja B-poikien valmentaja.

Valmennusuran huippuhetki?
HNMKY:n B-poikien SM-kulta kaudella 2012-2013.

Tulevaisuuden tavoitteet?
Valmistua liikuntaneuvojaksi Pajulahden urheiluopistosta, jossa opiskelen parhaillaan. Valmentajana edetä mahdollisimman korkealle tasolle.

Korispelaajalle tärkeintä lukioaikana?
Tottuminen harjoitteluun kaksi kertaa päivässä. Määrien noustessa tasapainon löytäminen harjoittelun, levon ja muun elämän välillä on tärkeää.

Parasta Sotungissa tähän asti?
Todella hyvä meininki ja harjoittelufiilis koriksen aamutreeneissä. On hienoa päästä mukaan Sotungin valmentajaryhmään!