perjantai 20. marraskuuta 2015

Sotunki urheiluoppilaitosturnauksen neljäs

Sotungin poikien jalkapallojoukkue selvisi muutaman välivuoden jälkeen urheiluoppilaitosten SM-turnauksen finaaleihin Eerikkilän urheiluopistolle. Turnaus on erittäin kovatasoinen ja siellä ovat aina paikalla eri ikäluokkien maajoukkuetarkkailijat.
Sotunki aloitti turnauksen erittäin vahvasti ja voitti avausottelussaan Tampereen peräti 7-2. Ottelun hahmo oli Mitro Turunen, joka oli tekijänä tai syöttäjänä kuudessa maalissa. Sotungin joukkue pelasi erittäin tehokkaasti ja hyvällä energialla koko ottelun. Ikävä uutinen oli maajoukkuehyökkääjä Tuukka Kurjen loukkaantuminen läpiajotilanteessa, jost
a vastustaja sai punaisen kortin.
Kahdessa muussa turnausottelussa näkyi, että Sotunki oli ainoa vain oman koulun pelaajilla pelannut joukkue. Kaikki muut joukkueet olivat usean eri oppilaitoksen akatemiaryhmiä. Sekä Kuopio että Vaasa olivat selvästi tuoreempia ja parempia loukkaantumisten vaivaamaa Sotunkia vastaan. Neljäs sija on kuitenkin upea saavutus kaikkein kovimmassa kouluille suunnatussa jalkapalloturnauksessa.
Turnauksen tarkkailijat valitsivat Sotungin parhaaksi pelaajaksi Peik Koskisen. Lisäksi he poimivat Miika Linqvistin mukaan uutena pelaajana maajoukueleirille.
Sotungin joukkueessa pelasivat: Severi Vartti (MV), Pasi Forsman (C), Leevi Tikka, Max Abrahamsson, Tony Haapanen, Fuad Rashid, Riku Vuoripelto, Tuukka Andberg, Benhur Vural, Mitro Turunen, Peik Koskinen, Henry Nguyen, Konsta Kesti, Matias Leino, Miika Linqvist, Joonas Salmi, Tiago Cunha, Tuukka Kurki. Valmennus Axel Orrström ja Esa Partanen.    

tiistai 17. marraskuuta 2015

13A Sotungin salibandymestari

Sotungin lukion perinteinen saliobandycup pelattiin 17.11. liikuntasalin pienessä kaukalossa ja tiiviissä tunnelmassa. Tuttuun tapaan otteluissa nähtiin tiukkaa vääntöä ja viihdyttäviä tilanteita rennossa sotunkilaisessa hengessä.
Voittoon vuonna  2015 pelasi Matti Keskisen ansiokkaasti luotsaama 13A, joka löi finaalissa 14C:n 9-3. Välieriin ylsivät myös 15A ja 14B.
Turnauksen tasapuolisen omalinjainen
tuomaristo huomioi pelaajistosta voittaneen joukkueen kolmikon Ilari Hakala, Tikke Cunha ja Salla Likovuori. Asiantuntevan yleisön termejä käyttäen varsinkin Ilari pläräsi vastustajia äärimmäisen viihdyttävästi ja tehokkaasti useaan otteeseen.
Kiitos kaikille mukana olleille reiluista peleistä ja erityiskiitos Arno Karkamolle ja Samu Kuituselle tuomaroinnista!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Salibandyjoukkueet voitokkaita

Joni 12D ja Ella 13A

Sotungin lukion salbandyjoukkueet avasivat kautensa voitokkaasti lukioiden SM-turnauksissa. Poikien joukkue murskasi Sipoon 12-1 ja Porvoon 7-1. Tyttöjen joukkue oli tiukemmalla omassa turnauksessaan. Voitot se otti Pohjois-Haagasta 5-1 ja Porvoosta 4-2. Tappio tuli myös jatkoon menneelle Lohjalle 3-4. Sotungin valmentaja Arno Karkamo nosti tyttöjen joukkueesta erityisesti esiin Ella Sundströmin ja kovasti urakoineen puolustajaparin Päivi Europaeus-Johanna Räsänen. Pojista onnistuivat tutkapari Juuso Salo ja Ville Pussinen sekä ketju Iiro Salo, Viljami Hana ja Leo Tikka. Salo ja Pussinen iskivät molemmat neljä maalia. Sotungin joukkueissa pelasivat:
Pojat: Ilari Hakala, Viljami Hana, Robert Hermansson, Juho Hyvönen, Teemu Kemppainen, Joackim Laakkonen, Joni Lomakin, Jimi Nurmi, Otto Ojala, Ville Pussinen, Markus Räsänen, Iiro Salo, Juuso Salo, Leo Tikka, Ossi Lehtonen, Vili Koskinen, Oscar, Lönnqvist.
Tytöt: Sonja Aaltonen, Ella Sundström, Noora Miettinen, Salla Likovuori, Päivi Europaeus, Henna Hakola, Viivi Heikkilä, Johanna Räsänen, Maija Kaivola, Alexandra Mandalios, Henna Orrainen.