tiistai 21. toukokuuta 2013

Sotunkilaisia salibandyn suomenmestareita

Sotungin mailataiturit Oona-Mikaela Kyllönen ja Elias Laine sekä maalivahti Joose Saatsi ovat salibandyn tuoreita nuuorten SM-kultamitalisteja. Oonan otti mestaruuden Porvoon Salibandyseuran riveissä. Joosen ja Eliaksen seura on Tapanilan Erä. Onnea kaikille hienosta kaudesta!

perjantai 10. toukokuuta 2013



Keskiviikkona ohjauksia ja liikuntatunteja

Keskiviikkona Sotungin lukion liikuntatunneilla oli Liikunnan ohjauksen perusteet kurssilaisten ohjaus tunti. Oppilaat saivat siis itse ohjata Hevoshaan ala-asteen oppilaita. Aiheena oli palloilu. Tunnilla oli monenlaista tekemistä keksitty lapsille. Kurssin oppilaat näyttivät ohjaaja taitojaan positiivisin tuloksin. Tunti oli hyvin hallussa koko ajan ja lapset tykkäsivät liikkua.

Poikien liikuntatunnilla oli vuorossa Futsal. Tunnilla opeteltiin hallitsemaan palloa muutamien eri harjoituksien avulla. Lopuksi pelattiin hyvällä sykkeellä unohtamatta hauskanpitoa.

Liikunnan 4 -kursilla pelattiin ulkona ultimatea. Pihalla olikin varsin lämmin ja kesäinen sää, joten pelailu näytti olevan mukavaa.

Ilkka.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Cooper -testin aika!

Sotungin urheilupuiston radalla juostiin tänään hyviä tuloksia Cooperin 12 minuutin  juoksutestissä. Sotungin lukion tyttöjen liikuntatunnilla oli vuorossa tänään siis 12 minuutin Cooperin testi. Testi tehtiin hyvässä aurinkoisessa ilmassa, tosin tuuli haittasi hieman juoksijoita.

Ennen varsinaista juoksutestiä, oppilaat lämmittelivät hyvin kehonsa erilaisilla koordinaatio vaativilla yleisurheilu liikkeillä. Vielä ennen testiä oppilaat harjoittelivat kuulantyönnön ja keihäänheiton tekniikkaa.

Cooperin testi meni kaikilta oppilaita hyvin, sillä kaikki antoivat parhaansa! Testi juostiin iloisissa tunnelmissa ja jokainen oppilas voi olla tyytyväinen omaan tulokseensa.

Ilkka

maanantai 6. toukokuuta 2013

Sotungin lukion oppituntien tarkkailu alkaa!


Tarkkailulasit päässä!

Tarkkailen tämän tulevan viikon ajan Sotungin lukion poikien ja tyttöjen liikuntakursseja. Ideana on katsoa ja seurata, mitä kaikkea tunneilla oikeasti tehdään. Olen työharjoittelu jaksolla Sotungin lukiossa yhteensä viisi viikkoa, nyt menossa on neljäs viikko. Opiskelen Liikuntakeskus Pajulahdessa Liikuntaneuvojaksi viimeistä vuotta.

Tänään ohjelmassa oli liikunnan ohjauksen perusteet -kurssilla tulevan
keskiviikon ohjauksen suunnittelua. Kurssin oppilaat saivat itsenäisesti sunnitella keskiviikon tuntia, jonka he myös itse ohjaavat Hevoshaan ala-asteen kolmas -luokkalaisille. Aiheena tuolloin on palloilu. Mielenkiinnolla jään odottamaan oppilaiden keskiviikon ohjausta, sillä suunnitelma vaikutti hyvältä.

Liikunnan neloskursilla tänään oli ohjelmassa futsal. Tunnilla harjoiteltiin pallon hallussa pitoa, syöttämistä sekä maalintekoa. Lopuksi tietenkin pelattiin leppoisasti mutta kuitenkin hyvällä asenteella. Oppilailla näytti olevan hauskaa tunnilla ja hiki virtasi!


Ilkka